|
Elämäntehtävä Kun synnyin Mäntsälässä, minulla oli seitsemänvuotias isoveli Sakari, sekä kolme isoa siskoa. He olivat viisi-, neljä-, ja kaksivuotiaat pikkutytöt, Sinikka, Sirkku ja Ulla. Muutimme Pyhämaahan, kun olin 4-vuotias. Pyhämaan pieni kylä sijaitsee meren rannalla, Rauman ja Uudenkaupungin välissä. Pikkusiskomme kuoli siellä keväällä 1972, vain kolmen kuukauden vanhana. Pikkuveljeni Risto syntyi seuraavana vuonna. Lapsuuden maisemiani olivat neljän vuoden ajan Pyhämaan Kettelin suuren puisen pappilan ympäristö, omenapuut, pellot ja meren ranta. Rakkaaksi tulivat tyrskyt ja tyrni, kalliot ja kitukasvuiset luotojen katajat. Pyhämaa jäi niin läheiseksi, että siellä ovat sekä pikkusiskoni että äitini haudat, aivan kivikirkon oven oikealla puolen. Pyhämaalla suurinta herkkuani oli savustettu kampela. Kutun juustoa saimme Kuttumammalta. Pyhämaa on rukoilevaisseutua. Kuljin paljon isäni mukana kirkollisissa toimituksissa. Näin ikäisekseni paljon hautajaisia, häitä ja ristiäisiä. Kylän kotiseuroissa isäni puhui (pitkään), ja aina lopussa laulettiin rukoilevaisten kansanlaulu: "Jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää...". Menin kouluun kuusivuotiaana. Yhdistetyllä 1-2 -luokalla oli seitsemän oppilasta. Poriin muutimme, kun olin kahdeksanvuotias. Isästä tuli Keski-Porin seurakunnan kappalainen. Asuimme Eteläpuiston kerrostalon kymmenennessä kerroksessa. Menin suoraan Cygnaeuksen koulun kolmannelle luokalle, ja muutos Pyhämaan kouluun verrattuna oli melkoinen. Koulussa olin sekä pidetty että kiusattu erikoisen kotitaustani vuoksi. Minut tunnettiin papinpoikana. Kotimme oli vahva linnake. Keskinäinen tuki oli ehdoton ja luja. Meillä oli ikiomat laulumme, tapamme ja rukouksemme, sekä poikkeuksellisen rohkea elämänasenne. Joidenkin satakuntalaisten suuri pelokkuus toisten ihmisten mielipiteille tuntui perheestämme oudolta. Mielestämme elämä oli lyhyt, ja se piti käyttää hyvin. Piti elää aidosti ja rohkeasti, eikä pelätä toisia, tai odottaa toisilta ihmisiltä lupaa elää omaa elämäänsä. Lapsuuden kotiimme kuului vahvasti musiikki. Lauloimme päivittäin, ja soitimme eri instrumentteja. Aloitin baritontorven soittamisen jo 6-vuotiaana. Myöhemmin soitin trumpettia ja vetopasuunaa. Isoveljeni soitti taitavasti trumpettia. Isot siskoni soittivat saksofonia, trumpettia ja käyrätorvea. Pikkuveljeni vingutti viulua. Suoritettuaan Sibelius-akatemiassa ja Amsterdamin konservatoriossa musiikin maisterin tutkinnon hän ryhtyi ammattimuusikoksi, ja on soittanut portugalilaisessa ja espanjalaisessa sinfoniaorkesterissa. Isäni, rovasti Matti Vuolanne, on aina ollut, ja on edelleen, vahva liikkeen ja hengen mies. Työpäivät eivät ole jääneet kirkollisiin toimituksiin tai virka-aikaan, kun kysymys on ollut kutsumuksesta. Työn jälkeen on aina alkanut toinen ja kolmas työpäivä. Työstä on tullut elämäntapa ja elämäntehtävä. Aikaa ei ole laskettu. Työ elämäntehtävänä on ollut läsnä aina ja kaikissa tilanteissa. Kodin hoitaminen jäi seitsemän lasta synnyttäneelle, ja sittemmin vuonna 2001 kuolleelle, äidilleni. Kuitenkin koko perhe lähti aina kyetessään mukaan isän saarnamatkoille, seuroihin, kirkollisiin toimituksiin ja lähetyskentille. Isän kanssa me lapset kiersimme vankiloita ja kadun ihmisten tilaisuuksia. Isä puhui ja me lapset lauloimme ja soitimme. Ihmiset tulivat kyynelsilmin purkamaan elämänsä kivikkoisia vaiheita, virheitä ja epäonnistumisia. Ja varsin usein ihmiset lähtivät helpottuneempina, vapautuneempina ja huojentuneina pois. Lapsuudenkodissani soi harva se yö summeri. Porin torilla majailevat "puliukot", olivat aina tervetulleita nukkumaan meille, minun ja pikkuveljeni makuuhuoneeseen, keskustan kerrostalon kymmenenteen kerrokseen. Vain kerran muistan, että joskus melko tulistuva ja ankara, mutta rakastava ja ehdottoman oikeudenmukainen, Äiti-Maria, heitti isän partavettä juoneen katujen miehen pihalle, tukevalla otteella niskasta kiinni pitäen. Kuri ja rakkaus olivat aina läsnä voimakkaasti herätyskristillisessä kodissamme. Huumori, musiikki ja keskinäinen huolenpito kukkivat. Perille meni oppi, ettei kaavamaisuuteen pidä taipua, eikä kätkeytyä ja kahliutua tavanomaisuuden persoonattomiin kulisseihin pelkästään muiden ihmisten pelossa. Sen sijaan omaa elämäänsä oli elettävä rohkeasti ja aidosti.. Kotini vahvin opetus lienee ollut, että ilman elämäntehtävää ei ole elämää. Kutsumukselleen ja elämäntehtävälleen täytyy omistautua kokonaisvaltaisesti. Lapsuuden kodissani ei ollut tärkeää juosta maallisen mammonan tai uran perässä. Sen sijaan elämäntehtävän tuli olla selkeä ja kirkas. Siskoni se vei kahdeksaksi vuodeksi Etelä-Amerikkaan kirkon katulapsityöhön. Toisen siskon se vei diakonissaksi ja kolmannen työväenliikkeen palvelukseen. Pikkuveljeni elämäntehtäväksi tuli musiikki ja ulkomainen sinfoniaorkesteri 12 vuodeksi. Itsekin päädyin yhteensä yli kahdeksi vuodeksi 88 maahan. Ihminen jolla on elämäntehtävä on onnellinen. Kun 16-vuotiaana lähdin mukaan sos.dem. liikkeeseen, koin sosialidemokratian nimenomaan elämäntehtäväksi. Ihmisten välinen tasa-arvo, heikomman puolustaminen ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus olivat yhteiskunnallisia tehtäviä, jotka eivät milloinkaan voisi toteutua ilman ihmisten työtä. 27 vuodessa olen kokenut kutsumuksen vain vahvistuvan. 16-vuotiaana minua alkoivat kiinnostaa yhteiskunnalliset asiat. Mietin, miten maailma pyörii. Huomasin, että maailmassa oli paljon epäkohtia. Halusin vaikuttaa. Vietin paljon aikaa Porin kirjastossa. Kävin läpi kirjoja. Pohdin eroja liikkeiden ja aatteiden välillä. Mauno Koiviston kirja "Linjanvetoa", teki minuun vaikutuksen. Siinä korostettiin ihmisten yksilöllisyyttä ja erilaisuutta. Koivisto kuitenkin painotti, että ihmisten erilaisuus ja yksilöllisyys eivät ole peruste ihmisten epätasa-arvolle. Niinpä sosialidemokratian päämäärien ydin on ihmisten välisen eriarvoisuuden poistaminen. Sosialidemokratiaan päädyin, koska en ollut kommunisti. Olin käynyt monta kertaa Neuvostoliitossa, ja huomannut, että järjestelmä ei toimi. Toisaalta halu edistää ihmisten välistä tasa-arvoa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta esti minua liittymästä porvaripuolueisiin. Havaitsin, että on olemassa kolmas tie: Pohjoismainen sosialidemokratia. Liityin SDP:hen ja SNK:hon (demarinuoret) kuudentoista vanhana, marraskuussa 1983. Olin alusta saakka aktiivinen, ja osallistuin lähes kaikkiin tilaisuuksiin. Syksyllä 1983 olin mennyt lukioon. Lukio-opinnot olivat saaneet kuitenkin pian jäädä taka-alalle, kun innostuin perustamaan opiskelijoille omaa etujärjestöä. Suomen Lukiolaisten Liitto perustettiin vuonna 1995, ja toimin sen varapuheenjohtajana. Välillä kirjoitin ylioppilaaksi. Kotiuduin reservin jääkärinä 1988. Armeijassa varusmiespalveluksen epäkohdat olivat saneet kaiken huomioni. Olin toiminut Porin Prikaatin varusmiestoimikunnassa (saaden siitä Prikaatin kunniakirjankin!) sekä Varusmiesliiton hallituksen jäsenenä. Kunnallisvaaleissa 1988, tulin 21-vuotiaana valituksi Porin kaupunginvaltuuston kuopukseksi 328 äänellä. Vuonna 1989 työskentelin Satakunnan sos.dem. nuorisopiirijärjestön piirisihteerinä. Saimme tuloja 50 000 markkaa ja uusia jäseniä 70. Vuonna 1994 Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa olin ainoa demari. Keväällä 1986 Tampereen työväentalolla tulin valituksi Sosialidemokraattisen Nuorison Keskusliiton (SNK) liittotoimikunnan jäseneksi, jossa toimin aktiivisesti kahdeksan vuotta. Keväällä 1996 Tampereen työväentalolla pidin viimeisen puheeni järjestön puheenjohtajana. Kauppa- ja teollisuusministerin poliittisena erityisavustajana ja sos.dem. hallitusryhmän jäsenenä työskentelin kaksi vuotta 1995-1997. Viimeinen tehtäväni oli Euroopan unionin sosialidemokraattisten nuorisojärjestön (ECOSY) hallituksen jäsenyys vuoteen 1997 saakka. Olin 30-vuotias, enkä enää ajatellut jatkaa nuorisopolitiikassa. Olin kulkenut viikoittain Porin ja Helsingin väliä bussilla tai junalla. Pysyvä paluu Satakuntaan tuli ajankohtaiseksi vuonna 1997. Jatkoin Turun yliopistossa alkaneita opintojani. Valmistuin valtiotieteiden kandidaatiksi keväällä 2000. Jälkikäteen huomasin, että olin suorittanut viimeisen viiden kuukauden aikana peräti 49 opintoviikkoa. Tuolloin koin myös avioeron. Pääaineena opiskelin ensin taloustiedettä, sitten sosiaalipolitiikkaa. Perusopinnot suoritin psykologiasta, sosiologiasta, valtio-opista ja taloustieteestä. Myöhemmin suoritin myös opettajan pedagogisia opintoja sekä oikeustieteen opintoja. Pääaineeni ohjasi suuntautumistani työelämässä. Lasten ja nuorten tulevaisuus näkyi työsuhteissani. Työtehtäväni ovat olleet koulu- ja sosiaalialalla. Olen työskennellyt mm. A-klinikan sosiaaliterapeuttina ja yhteiskunnallisten ja sosiaalialan aineiden opettajana ammattiopistossa lähihoitajiksi valmistuville. Yläasteen laaja-alaisena erityisopettajana ja yläasteen oppilashuoltotyössä tehtäväni ovat liittyneet syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ja lasten auttamiseen. Kunnallisena lastenvalvojana, perheoikeudellisena neuvojana, perhesovittelijana sekä lasten elatus-, tapaamis- ja huoltajuussopimusten vahvistajana, olen huomannut, kuinka paljon perheet tarvitsevat tukea ja apua eri elämäntilanteissa. Yhteiskunnallinen harrastukseni on antanut minulle paljon tehtäviä, joissa on vaadittu jatkuvaa opiskelua ja asioiden tuntemista. Nuorisoliiton puheenjohtajuuden ja ministerin erityisavustajuuden jälkeen kokosin myös noin sadan englanninkielisen lähteen aineistosta taloustieteen tutkielman sekä tein erilaisia konsultointitöitä, joilla ajattelin olevan tärkeää vaikutusta maamme tulevaisuudelle. Sen lisäksi erilaisia lyhyitä opetus-, konsultti ja kouluttajatöitä on kertynyt runsaasti. Toimin neljä vuotta energialaitoksen ja -yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Kymmenen vuotta (1997-2007) toimin asiantuntijana yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja viestinnän asiantuntijayrityksessä, joka kuuluu laajaan eurooppalaiseen yhteiskuntaviestintäketjuun. Pari vuotta toimin Euroopan unionin parlamentin sosialidemokraattisen ryhmän Länsi-Suomen alueellisena yhteyshenkilönä. Koulutusorganisaatiot ovat tulleet hyvin tutuiksi, sillä olen toiminut neljä vuotta koululautakunnan jäsenenä, neljä vuotta ammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtajana sekä neljä vuotta ammatillisen oppilaitoksen hallituksen puheenjohtajana. Nuorisolautakunnassa, 1989-92, oli tavoitteena nuorten tavoittaminen kadulta harrastusten pariin. Koulutuslautakunnan, 1993-1996, suurin urakka oli viedä koulutusjärjestelmä vahingoittumatta laman läpi, tiukassa talouden puristuksessa. Satakunnan ammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtajana heti oppilaitoksen vakinastuttua 1997-2000, oli varsinainen näköalapaikka ammattikorkeakoulu-uudistuksen käytäntöön ja sen rakentamiseen askel askeleelta, tavoitteena kilpailukykyinen ja työelämälähtöinen satakuntalainen korkeakoulu. 2001-2004 Porin Tekniikkaopiston johtokunnan puheenjohtajana avaintavoite oli saada nuorille ammattitutkinto ja työpaikka. Se toi minulle myös vaimon. Teatterisäätiön hallituksen jäsenyys, 2001-2004, antoi näkökulmia taiteen ja kulttuurin tärkeään merkitykseen. Satakunnan makkuntavaltuuston varapuheenjohtajana kipuilimme laajalla maakunnallisella rintamalla poismuuton vähentämisen ja satakuntalaisten työpaikkojen lisäämisen puolesta 2005-2008. Vaaleihin itsensä likoon laittavat ehdokkaat tekevät tärkeää työtä ihmisten huolien ja murheiden sekä toivojen ja unelmien parissa. Aikaa ja työtä kuluu palkkiotta. Noin kymmenen tuhannen ihmisen tapaaminen vuodessa ja kahdenkymmenen tuhannen kampanjaeuron kerääminen tyhjästä on vaativaa työtä. Myös vaaleissa tarvitaan ihmisiä, jotka monin tavoin ovat valmiita auttamaan toisia, kehittämään lähiympäristöään ja koko yhteiskuntaa, ja viemään tärkeitä asioita eteenpäin. Kodin vaikutusta on varmasti ollut se, että henkilökohtaiset asiat ovat joskus jääneet yhteisten asioiden jalkoihin. Uran ja rahan sijaan sillä, mitä olen tehnyt, on täytynyt aina olla suurta sisällöllistä merkitystä. Tärkeintä on ollut löytää itselleen merkityksellinen kutsumus ja elämäntehtävä, ja sitoutua tehtävän suorittamiseen kokonaisvaltaisesti. Kansanedustajan työssä, eduskunnan suuren valiokunnan ja perustuslakivaliokunnan jäsenenä, olen päässyt päätöksenteon keskiöön. Voin vaikuttaa sekä syntyviin lakeihin että valtion talousarvioihin. Työ, jota olen jo nuorena lähtenyt tekemään, jatkuu. Olen vahvasti kokenut, että politiikan kautta voi aidosti välittää, ja huolehtia ihmisten arkisista asioista. Pienissä asioissa toteutuu suurten arvojen ja aatteiden siemen. Ihmisen arkinen hyvinvointi vaatii työntekijöitä. Kysymys kuuluu, miten tasa-arvo toteutuu, toimivatko hyvinvointipalvelut, miten ihminen pääsee terveyskeskukseen, miten kouluun ja löytyykö vanhuksen vuoteen viereltä välittävä ihminen. Siinä on elämäntehtävää. Antti Vuolanne kansanedustaja |
|